torstai 29. marraskuuta 2012

Nájerassa

Nyt on jo seitsemäs vaelluspäivä. Aika on mennyt nopeasti ja päivät etenevät vauhdilla. Aamulla herätys on yleensä klo 7. Sitten tehdään pikaiset aamutoimet, syödään aamupalaa ja pakataan rinkat lähtövalmiiksi. 8 aikoihin lähdetään kävelemään. Klo 10-11 on yleensä ensimmäinen kunnon tauko ja klo 13 aikoihin toinen jos matka on pitkä. Tauoilla syödään joko mukana olevia eväitä tai sitten istutaan hetkeksi kahvilaan. Majataloihin saavutaan yleensä kahden ja viiden välillä. Majatalossa ensin majoittaudutaan, käydään suihkussa ja pyykätään päivän aikana likaantuneet vaatteet. Sitten käydään kaupassa ja tehdään vielä ruokaa. Kymmenen aikoihin kaikki ovat jo viimeistään nukkumassa.


Säät on olleet vaihtelevia, mutta enimmäkseen ihan hyviä. Eilen oli ensimmäinen ihan kunnon sadepäivä. Aamusta asti satoi ihan reippaasti ja melkein koko päivän tuuli kylmästi vastaan. Eilen matkaa tuli 22 km. Tänään aamu alkoi samanlaisessa säässä kuin eilen, mutta iltapäivän viimeiset 10 km 31stä saimme kulkea mukavassa säässä. Tallustimme molemmat sadepäivät yhdessä kanadalaisen Maïnan ja espanjalaisen Juanin kanssa. Kun sää on huono, matka menee porukalla paljon kivuttomammin.


Sateessa ja tuulessa välillä miettii, että onko tässä mitään järkeä. Kuitenkin sään muuttuessa kauniiksi tai lämpimän suihkun jälkeen olo on sen verran hyvä, että koko touhu alkaa taas tuntua ihan mielekkäältä. Viime päivinä maisemat on olleet kauniit. Reitti on kulkenut kukkuloiden välissä ja korkeimmilla huipuilla näkyy luntakin. Meno maistuu sateista huolimatta.

3 kommenttia:

  1. Hei Minna! Kiva kun kirjoitat tätä hienoa blogia!

    VastaaPoista
  2. Hei Minna! Kiitos blogista! Olin pari vuotta sitten samalla reitillä joulukuussa. Silloin Burgosin ja Leonin välillä tuuli monta päivää. Ensimmäisen kerran näin lumen Cebreirolla 16.12. ja kunnolla kastuin sateessa vasta toiseksi viimeisenä vaelluspäivänä. Caminollani oli aurinkoista ja puolipilvistä suurin osa matkaa. Sulla kuulostaa olevan vähän toisenlaiset kelit?

    terveisin Jaana

    VastaaPoista
  3. Moi! Kiva nähdä, että blogilla on lukijoita! Reissullani tosiaan satoi useamman päivän ajan. Yhteensä varmaan noin viikon verran. Lunta näin ainoastaan kerran. Mulla oli kuitenkin hyvät varusteet, jotka pitivät myös sateen loitolla ja sen kautta mielikin pysyi yleensä hyvänä sadepäivinäkin. Nyt oon jo kotona ja pääsen helpommin vastaamaan kommentteihinkin kuin kännykän hitaan netin kautta. Reissusta on erittäin hyvä fiilis! :)

    VastaaPoista