torstai 6. joulukuuta 2012

Calzadilla de la Cuezassa

Eilen suunnitelmat vähän muuttuivat kun olimme menossa yöksi Boadillan kylään. Kylän majataloista olivatkin kaikki kiinni, minkä vuoksi jouduimme jatkamaan vielä 6 km pimeässä. Odotimme Juanin kanssa taaempana tulevaa Heetä ja menimme lopulta yhdessä loput kilometrit Fromistan kylään. Päivälle tuli matkaa 32 km.

Tänään ajatuksena oli mennä 19 km päähän Carrion de los Condesiin, mutta päätimme lopulta Juanin kanssa jatkaa eteenpäin kun voimia ja päivää oli reippaasti jäljellä. Seuraavaan kylään, Calzadilla de la Cuezaan, oli vielä 17 kilometriä, joten tälle päivälle matkaa tuli 36 km!

Päivä oli todella sumuinen ja ensimmäiset 20 km mentiinkin ihan sumussa. Loput 17 km oli viivasuoraa loppumatonta hiekkatietä. Matkalla pidimme muutamia evästaukoja ja olimme perillä reilussa kahdeksassa tunnissa.


Tänään juttelimme matkalla katalunialaisen Juanin kanssa itsenäisyydestä. Espanjassa katalaanit, baskit ja gallegot haluaisivat kaikki itsenäisyyttä tai edes kansojen ja niiden kultturien ja kielien tunnustamista Espanjan valtion taholta. Tällä hetkellä ne ovat nimellisesti autonomisia, mutta Espanja ottaa alueilta jatkuvasti enemmän valtaa itselleen. Juan kertoi olevansa vähän kateellinen Suomen itsenäisyydestä. Kiva, että ollaan itsenäisiä. Hyvää itsenäisyyspäivää!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti